Syksy on jo käynnissä, mutta vielä ehdit aloittamaan uuden harrastuksen. Näissä ryhmissä on tilaa:

Aikuisten terveysliikuntaryhmissä pääset harrastamaan omien aikataulujen mukaan – käy vaikka kaikilla tunneilla! Näillä tunneilla ei valmistauduta esiintymisiin, vaan keskitytään liikunnan iloon ja kunnon kohottamiseen. Yhdellä maksulla (70€ + 12€ jäsenmaksu) pääset käymään kaikilla tunneilla jouluun saakka. Tuntitarjonta löytyy täältä.

3-4 -vuotiaiden Liikuntaleikkikoulussa lapset pääsevät harjoittelemaan perusliikuntataitoja ammattitaitoisten ohjaajien johdolla. Kerran kuukaudessa myös vanhempi tai vaikkapa kummitäti tai -setä pääsee mukaan perheliikuntakerralle. Lisätietoja alla olevista linkeistä.

TI 18.15-18.45 Liikuntaleikkikoulu 3-4 v. (2014-8/2015 synt.) tytöt ja pojat Linnanmaan liikuntahalli, lohko 3 Satu Hyrkäs ja Mia Karppinen

Esiintyvät tanssiryhmät harjoittelevat ryhmästä riippuen yhdestä kahteen kertaa viikossa. Ryhmiä on 10-vuotiaista aikuisiin ja tällä hetkellä kaikkiin ryhmiin pääsee vielä mukaan. Osa ryhmistä edellyttää jonkinlaista tanssitaustaa – lisätiedot ryhmistä, harjoituksista ja hinnoista tällä sivulla.

Esiintyvistä tanssillisen voimistelun ryhmistä uusia jäseniä ottaa Meripihka (55 v. +) sekä Seepia (16-18 v.). Lisätietoja ryhmistä, harjoituksista ja hinnoista tällä sivulla.

Tervetuloa liikkumaan hyvässä seurassa!