Kausi 2020-2021 oli poikkeuksellinen monin tavoin, kun elimme keskellä koronavirusepidemian muuttuvia suosituksia ja rajoituksia. Syyskausi päästiin kuitenkin aloittamaan normaalisti tanssisaleilla yhdessä harjoitellen. Pääsimme myös juhlistamaan yhdessä 90-vuotiasta seuraamme juhlanäytöksessä, johon valmistaudumme syksyllä kisaohjelmien harjoittelun lomassa.
Koronapandemian jatkaessa etenemistään tuotiin esille mahdollisuus videoituihin etäkisoihin ja lopulta kaikki kilpailut käytiinkin videoiden ja striimien maailmassa. Ensimmäiset semikisat järjestettiin Naantalissa Naantalin Voimistelijoiden järjestämänä marraskuun lopulla ja sinne osallistuivat meidän seurastamme Magenta, Mariini, Pinkki ja Minttu. Minttu sijoittui näissä kisoissa 10-12 -vuotiaiden sarjassa Neuvottelu-ohjelmallaan (kor. & ohj. Katriina Pylväs ja Johanna Heino) kolmannelle sijalle.
Samaan aikaan ensimmäisten kisojen kanssa rajoitukset tiukentuivat ja joukkueet siirtyivät treenaamaan saleilta koteihin etäyhteyksien kautta. Treenejä pidettiin etäyhteyksien kautta syyskauden loppu ja samalla tavalla jatkettiin myös kevätkauden alussa. Tammikuun puolivälissä alle 18-vuotiaat pääsivät palaamaan treenisaleille ja tanssimaan yhdessä aikuisten jatkaessa etätreenejä toukokuulle saakka. Koronavirustilanteen helpottuessa toukokuussa aikuisetkin pääsivät tanssimaan ja treenaamaan vieden kauden loppuun ulkona harjoitellen.
Toukokuussa seuran joukkueista Lime, Pinkki ja Minttu osallistuivat Vantaan Voimisteluseuran järjestämiin virtuaalisiin semikisoihin. Tällöin tanssin ohjaajista Elisa ja Veera tutustuivat virtuaalisten kilpailujen tuomarointiin. Näistä kisoista Pinkki saavutti kolmannen sijan 12-15 -vuotiaiden sarjassa Meluta-ohjelmallaan (kor. & ohj. Veera Manninen) ja Lime sai kunniamaininnan Aranæ-ohjelmallaan (kor. & ohj. Minttu Kiviniemi, Ronja Snåre ja Anna Still) mieleenpainuvasta liikekielestä. Kesäkuussa Lime osallistui vielä Mäntyharjun Virkistyksen voimistelu- ja tanssijaoston järjestämiin virtuaalikisoihin kesäkuun alussa saavuttaen toisen sijan 12-15 -vuotiaiden sarjassa. Kesäkuun alkuun suunniteltu valtakunnallinen Lumo-finaali peruuntui koronapandemian vuoksi ja siirrettiin marraskuulle, joten kisakauden huipentumista jäämme vielä odottamaan.
Kisojen lisäksi kaikki tanssin joukkueet, myös aikuiset, saivat kuvattua ohjelmavideot seuran kevätnäytökseen, joka sekin ajanhengen mukaisesti järjestettiin videostriiminä. Vaikka vuosi oli poikkeuksellinen, oli hienoa, kuinka joukkueet jaksoivat pitää positiivista asennetta yllä niin treenisaleilla kuin etäyhteyksien kautta harjoitellessaan. Mikä tärkeintä saimme kuitenkin aloittaa ja päättää kauden yhdessä, ja virtuaalikisat mahdollistivat kilpailemisen, joten jäämme toiveikkaasti odottamaan tulevaa kautta.