Jäsenenä seurassa
- Kaikki tunneille osallistuvat ovat seuran jäseniä.
- Kaikki seuran toiminnot pohjautuvat vapaaehtoisten aktiivisuuteen, seurallamme ei ole palkattuja työntekijöitä.
- Oulun Voimisteluseura kuuluu Suomen Voimisteluliittoon, joka mahdollistaa mm. ohjaajien säännöllisen kouluttautumisen.
- Voimisteluliiton jäseninä olemme huolehtineet asiaankuuluvista Teosto- ja Gramex –maksuista sekä vastuuvakuutuksista.
- Esiintyvät ryhmät pääsevät vuosittain esiintymään ja kilpailemaan Voimisteluliiton tapahtumiin, ja lisäksi kaikki seuran jäsenet voivat halutessaan osallistua ikimuistoisiin valtakunnallisiin ja kansainvälisiin suurtapahtumiin.
- Jotta seuran toiminta pysyisi vireänä, tarvitaan uusia vapaaehtoisia jatkuvasti mukaan. Ota yhteyttä hallituksen jäseniin, jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan!
- Esiintyville lasten ja nuorten ryhmille pyrimme löytämään joukkueenjohtajat eli jojot, jotka toimivat linkkinä ryhmäläisten vanhempien ja ohjaajan välillä.
Perinteikäs ja samaan aikaan jatkuvasti uudistuva seuratoiminta on parhaimmillaan hyvin antoisaa ja tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisiin kokemuksiin ja elämyksiin. Tervetuloa mukaan toimintaan!
Harrastajan huoltajalle
- Molemminpuolisen yhteydenpidon vuoksi on tärkeää, että ohjaajilla on huoltajien yhteystiedot. Ohjaajat käyttävät tiedotuksessa mm. Whatsapp-viestipalvelua. Ohjaajien sähköpostiosoitteet löytyvät tuntikalenterisivuilta löytyvien linkkien takaa ryhmien tuntikuvausten yhteydestä.
- Huoltaja vastaa siitä, että lapsi on riittävän terve ja toimintakykyinen osallistuakseen tunnille. Mikäli lapsella on jokin liikuntaharrastukseen vaikuttava vamma, sairaus tai erityispiirre, tulee niistä tiedottaa ohjaajia.
- Huoltaja vastaa siitä, että lapsi on ajoissa harjoituksissa ja että lapsi haetaan ajoissa myös harjoituksista pois. Huoltaja on vastuussa lapsesta ennen ja jälkeen harjoitusten.
- Tunneille pukeudutaan asianmukaiseen liikunta-asuun. Pitkät hiukset laitetaan kiinni, purkat jätetään roskakoriin ja isot korut otetaan pois.
- Kisa- ja esiintymismatkoilla noudatetaan yhteisiä ohjeita. Alle 18-vuotiaiden ryhmille valitaan matkoille huoltajat ryhmäläisten vanhempien joukosta.
Mistä harjoitusmaksu koostuu?
Oulun Voimisteluseurassa ryhmien harjoitusmaksuun vaikuttavat seuraavat tekijät:
Jäsenmaksu. Jokainen OVOSissa harrastava on seuran jäsen. Jäsenmaksun voi maksaa myös mikäli ei mihinkään ryhmään kuuluisikaan (ns. kannatusjäsenet). OVOSin jäsenenä kuulut myös Suomen Voimisteluliittoon.
Salivuoromaksut. Oulun kaupungissa sellaisten ryhmien, joissa kaikki osallistujat ovat alle 18-vuotiaita, salivuorot ovat maksuttomia ja yli 18-vuotiaiden salivuorot maksullisia. Salivuorojen hinnat löytyvät Oulun kaupungin sivuilta. Yli 18-vuotiaiden ryhmien harjoitusmäärät (tuntia per viikko) vaikuttavat harjoitusmaksun suuruuteen.
Ohjaajapalkkiot. Seurassamme ryhmiä ohjaavat koulutetut ja osaavat ohjaajat, jotka ylläpitävät omaa osaamistaan aktiivisesti. Maksamme ohjaajille ohjauspalkkion, jonka suuruus määräytyy ohjaajan koulutuksen ja ohjauskokemuksen perusteella. Voimistelukouluryhmissä on vastuuohjaajan lisäksi myös apuohjaajia, jotka mahdollistavat sujuvan toiminnan myös suurissa ryhmissä. Myös apuohjaajat saavat ohjaamisesta ohjauspalkkion. Ohjaajien määrä vaikuttaa myös ryhmän harjoitusmaksun suuruuteen.
Ohjaajien ja seurajohdon koulutuskulut. Koulutamme ohjaajiamme ja seuran vastuutehtävissä toimivia säännöllisesti ja osa harjoitusmaksusta menee näiden koulutusten kustantamiseen.
Seuran hallinnolliset kulut. Seurallamme ei ole palkattua työntekijää, vaan kaikki käytännön asiat hoidetaan vapaaehtoisvoimin. Seuran toiminnasta vastaa viime kädessä hallitus, jonka jäsenillä on tietyt vastuutehtävät. Hallituksen jäsenille maksetaan kokouksista kokouspalkkio. Rahaa käytetään myös mm. toiminnan markkinointiin, Voimisteluliiton tapahtumiin (mm. kokoukset) osallistumiseen sekä pankkipalveluihin.
Varaston vuokra. Oulun Voimisteluseuralla on vuokrattuna varasto, jossa säilytetään mm. esiintymisasuja ja seuran historiaan liittyvää materiaalia.
Harjoitusmaksu ei sisällä esiintymispukuja, kilpailumatkoja tai muita esiintyvien ryhmien kuluja. Mikäli ryhmä joudutaan lopettamaan seurasta johtuvista syistä, palautetaan maksettu harjoitusmaksu toimistokuluilla vähennettynä. Jos ryhmään ilmoittautunut jäsen lopettaa harrastuksensa kesken kauden tai jos harjoituskertoja joudutaan perumaan seurasta riippumattomista syistä (esim. koulujen perumat salivuorot), emme tällöin palauta maksettuja harjoitusmaksuja. Harjoitusmaksu ei sisällä myöskään Voimisteluliiton tapahtumiin osallistumiseen vaadittavia lisenssejä.
Koska Oulun Voimisteluseura on voittoa tavoittelematon yhdistys, ei toiminnan tarkoituksena ole tehdä voittoa. Kaikki tulot käytetään seuratoiminnan laadukkaaseen toteuttamiseen.