Voimistelukouluun kuuluvat kaikki seuramme alle 12-vuotiaiden ryhmät/joukkueet. Voimistelukoulu on laadukasta lasten voimistelua, jossa toiminta on lapsilähtöistä, tavoitteellista ja suunnitelmallista sekä turvallista ja liikunnan riemua tuovaa. Tunneilla harjoitellaan monipuolisesti uusia taitoja leikkien kautta. Seuramme voimistelukoulujen toiminta pohjautuu ILO-pyramidin osa-alueisiin eli innostukseen, laatuun ja onnistumisiin yhdessä.
Voimistelukoulutuntiemme tärkeänä lähtökohtana on, että harjoittelu on kasvua ja kehitystä tukevaa, jossa taataan turvallinen, osallistava ja hyväksyvä ilmapiiri. Laadukkaan lasten voimistelun takeena ovat koulutetut pää- ja apuohjaajat, jotka toimivat roolimallina, rinnalla kulkijoina ja kehujen antajina parhaimmillaan vuodesta toiseen saman joukkueen mukana.